Kun Suomen markkinat eivät enää riittäneet tyydyttämään ajoneuvo- ja työkonevaloja myyvän Lumisen kasvuhaluja, päätti yritys laajentaa liiketoimintansa naapurimaihin.
– Pimeästä talvesta huolimatta Suomen markkinat ovat melko kapeat kaltaisellemme erikoisliikkeelle. Esimerkiksi Ruotsin väkiluku on tuplasti isompi, mikä tarkoittaa myös reilusti enemmän myyntipotentiaalia, yrityksen perustaja Kari Kauhanen kertoo.
Myyntiä Suomeen ja Ruotsiin tehtiin aluksi yhdellä verkkokaupalla, josta oli valittavana eri kieliversioita. Sittemmin Lumise on avannut sekä Ruotsin että Norjan markkinoille omat, lokalisoidut verkkokaupat. Lisäksi yritykseltä löytyy erillinen verkkokauppa kansainvälisiä asiakkaita palvelemaan. Investoinnit ovat kannattaneet, sillä Lumisen liiketoiminta on kasvanut kansainvälistymisen myötä vauhdilla.
Asiakkaan nimi | Lumise Oy |
Sijainti | Suomi, Ruotsi, Norja, kansainväliset markkinat |
Toimiala | Erikoistavarakauppa |
Toimitetut ratkaisut | Verkkokauppa |
Hyöty | Verkkoliiketoiminnan skaalaaminen ulkomaille |
Monipuoliset integraatiot vaativampaankin tarpeeseen
Kauhasen puheista voisi helposti päätellä, että liiketoiminnan laajentaminen uusiin maihin on käynyt helposti. Useamman maan myynnin hallinnoimisen eteen on kuitenkin tehty paljon töitä.
– Olemme tutkineet vuosien varrella monia eri toiminnanohjausjärjestelmiä ja etsineet niistä yhdistelmän, joka soveltuu parhaiten juuri meidän käyttöömme. Meillä on käytössämme eri järjestelmät esimerkiksi tuotehintojen ja -tietojen hallinnoimiseen, Kauhanen kertoo.
Yksi, mitä yrityksessä ei ole kuitenkaan vaihdettu 15 vuoteen on Confirman verkkokauppa-alusta.
– Confirman verkkokauppa on toimiva ja luotettava, minkä lisäksi siihen on helppo integroida eri toiminnanohjausjärjestelmiä. Ratkaisu vastaa siis hyvin myös meidän vaativiin tarpeisiimme.
Rahalle aidosti vastinetta
Kauhanen kokee, että verkkokaupparatkaisu on kohtuuhintainen sen sisältämiin ominaisuuksiin nähden. Myös ulkomaille laajentaminen on huomattavasti helpompaa, kun kustannukset ovat hyvin ennakoitavissa. Confirman kautta on saatavilla myös tekoälyyn perustuvia verkkokaupan automaattisia käännöksiä, joilla verkkokauppa saadaan lokalisoitua kohdemaan kielelle nopeasti ja kustannustehokkaasti.
Lumisen tarina korostaa, miten Confirman verkkokauppa skaalautuu hyvin eri kokoisten yritysten tarpeisiin.
– Kun aloitimme yhteistyön Confirman kanssa, myyntimme oli muutamia satoja tuhansia euroja. Nyt kokonaisliikevaihtomme on kasvanut yli 10 miljoonaan euroon, mutta verkkokauppa palvelee tarpeitamme edelleen loistavasti, Kauhanen kertoo.
Integroitu verkkokauppa
Verkkokaupparatkaisumme avulla laajennat toimintasi onnistuneesti verkkoon tai vaihtoehtoisesti skaalaat olemassa olevaa verkkoliiketoimintaasi tukemaan kasvutavoitteitasi. Ohjelmisto skaalautuu mukanasi ominaisuus kerrallaan joten voit olla varma siitä, että ratkaisu on sinulle aina oikean kokoinen.
Verkkokaupparatkaisumme toimii saumattomasti yhteen toiminnanohjausjärjestelmiemme kanssa. Vaihtoehtoisesti se voidaan integroida olemassa olevaan ERP-järjestelmääsi.
Haluatko kuulla lisää?
Sinua saattaa kiinnostaa myös
Kassajärjestelmä | 2 min Lukuaika
Stiletto
Stiletolla on kiinnitetty erityistä huomiota verkkokaupan asiakaskokemukseen ja tuotenavigaation selkeyteen yhteistyössä Confirman verkkokauppa-asiantuntijoiden kanssa.
Kassajärjestelmä | 2 min Lukuaika
Suomen Akut
Suomen Akkujen uuden verkkokaupan räjähdysmäinen kasvu yllätti yrittäjä Kari Rautionahon positiivisesti. Helpotusta arkeen ovat tuoneet Confirman tarjoamat liiketoimintaneuvonta- ja digimarkkinointipalvelut.
Kassajärjestelmä | 2 min Lukuaika
Woodsman
Woodsmanin verkkokauppavastaava Julius Pekari on tyytyväinen Confirmalta saamaansa apuun verkkoliiketoiminnan ja hakukonenäkyvyyden kasvattamisessa.