Joka kesä voit törmätä tuttuun näkyyn pitkin Suomea: lapsia ja aikuisia odottamassa malttamattomina tuttua melodiaa ja vilahdusta sinisestä herkkuvaunusta. Vuonna 2013 perustettu Suomen Jätskiauto on kasvanut vuosikymmenen aikana koko Suomen kattavaksi franchising-ketjuksi.
– Suomen, ja hyvin todennäköisesti maailman, parasta jäätelöä kotiovelle toimitettuna, perustaja Veijo Laitinen tiivistää yrityksen toiminnan.
Jätskiauton toiminnan alun haasteena oli, ettei kassassa riittänyt rahaa tehdä kaikkea sitä, mitä yrittäjä olisi pitänyt tärkeänä. Viime vuodet ovat kuitenkin olleet menestyksekkäitä ja kauppa on käynyt: nykyään syöntiannoksia myydään vuosittain noin 15 miljoonaa kappaletta.
Asiakas | Suomen Jätskiauto Oy |
Sijainti | Kuopio |
Toimiala | Pop-up ja tapahtumat |
Toimitetut ratkaisut | Kassajärjestelmä, Move-kassa |
Tarpeisiin räätälöity kassajärjestelmä
Jätskiauton yhteistyö Confirman kanssa alkoi heti yritystoiminnan alussa. Laitinen on tyytyväinen, että kehitystyötä on tehty Jätskiauton tarpeiden mukaan. Kassajärjestelmään on rakennettu Jätskiauton toiveiden pohjalta uusia toiminnallisuuksia, kuten reittikohtaisen myynnin näyttävä reittiraportti.
Nyt käytössä on kassajärjestelmä, jonka ominaisuudet mahdollistavat asiakkaiden parhaan palvelemisen ja auttavat myös yrittäjää pysymään selvillä liiketoiminnan tilasta. Toimintaa ei tarvitse kehittää ja vetää arvausten perusteella – siitä pitävät huolen muun muassa kattavat raportointijärjestelmät ja varastonhallintajärjestelmä.
– Suomen kesässä on kätevää, että Confirmalta löytyy säässä kuin säässä toimiva maksupääte, jonka ansiosta asiakkaiden palvelu sujuu ongelmitta, Laitinen kiittelee. Jätskiautoissa on käytössä Confirman liikkuvan myynnin kassa Move, jolla myynti sujuu ketterästi myös tien päällä.
Jäätelöä kotiin toimitettuna – vaikka saunan ikkunasta
Kassajärjestelmän lisäksi Jätskiauton toiminnalle on tärkeää kylmäketjun katkeamattomuus. Näin asiakkaat saavat aina huippulaatuista jäätelöä kotiovelleen – tai vaikkapa saunan ikkunan kautta toimitettuna, kuten eräälle innokkaista asiakkaista. Laitisen unelmana onkin, että jokainen suomalainen kävisi ostoksilla Jätskiautolla.
Suomen Jätskiauton tulevaisuuteen Veijo suhtautuu luottavaisesti. Tytär on ollut mukana toiminnassa usean vuoden ajan, ja pari muutakin perillistä on osoittanut kiinnostusta viedä yritystä eteenpäin tulevaisuudessa.
Jätskiauton tunnusmelodia kaikuu siis pitkin Suomea myös tulevien jätskinsyöjäsukupolvien iloksi.
Haluatko kuulla lisää?