Siirry sisältöön sitemap
gradient background checkmark

Mönkijä Varikko

Mönkijöiden varaosiin ja varusteisiin erikoistunut Mönkijä Varikko onnistui tuplaamaan liikevaihtonsa Confirman asiantuntijoiden avustuksella. Seuraavaksi suunnitelmissa on ottaa käyttöön verkkokaupan markkinointipalvelut, jotta yrittäjien aikaa vapautuisi liiketoiminnan muuhun kehittämiseen.

Mönkijä Varikko tuplasi liikevaihtonsa Confirman liiketoimintaneuvonnan avulla

Kun mönkijöiden varaosiin ja varusteisiin erikoistunut helsinkiläinen Mönkijä Varikko siirtyi Confirman asiakkaaksi joulukuussa 2015, oli yrityksen liikevaihto hieman yli 400 000 euroa. Viisi vuotta myöhemmin Mönkijä Varikolla juhlittiin miljoonan euron liikevaihdon rikkoutumista.

– Liikevaihtomme kasvoi parin ensimmäisen vuoden aikana maltillisesti, kunnes vuonna 2017 päätimme ryhtyä hyödyntämään Confirman tarjoamia liiketoiminnan neuvontapalveluita. Sen jälkeen liikevaihtomme on kasvanut noin 200 000-300 000 euroa vuodessa, Mönkijä Varikon yrittäjänä yhdessä veljensä kanssa toimiva Ville Toivanen kertoo.

AsiakasMönkijä Varikko
SijaintiHelsinki
ToimialaVapaa-ajan koneliikkeet
Toimitetut ratkaisutKassajärjestelmä, verkkokauppa

Verkkoliiketoiminta kasvuun asiantuntijoiden avulla

– Olemme pitäneet verkkokauppaa jo vuodesta 2013 lähtien, joten hallitsimme kyllä perusteet. Confirman asiantuntijoiden avulla opimme kuitenkin ymmärtämään paremmin verkkokaupan analytiikkaa, lukuja ja asiakkaiden käyttäytymistä, Toivanen sanoo.

Mönkijä Varikon kaiken verkkoliiketoiminnan kehittämisen perustana onkin toiminut Confirman kolmen kovan koon kaava.

– Verkkokaupan liikevaihto koostuu käynneistä, konversiosta ja keskiostoksesta. Kun mikä tahansa näistä luvuista kasvaa, myös liikevaihto kasvaa. Olemme laskeneet yhdessä asioita auki ja käyneet läpi konkreettisia tapoja, joilla voimme vaikuttaa johonkin näistä luvuista. Confirman asiantuntijat ovat perehdyttäneet meidät esimerkiksi markkinoinnin panoshyötysuhteen laskemiseen.

Parempaa asiakaspalvelua ja kannattavampaa bisnestä

Myynnin kasvattamisen lisäksi Mönkijä Varikko on onnistunut tehostamaan myös sisäistä työskentelyään Confirman ohjelmistoratkaisujen avulla.

– Verkkokauppa on päämyyntikanavamme, mutta meillä on myös kivijalkaliike Helsingissä. Aikaisemmin verkkokauppa ja myymälän järjestelmä eivät keskustelleet keskenään erilaisista integraatioista huolimatta. Confirman ratkaisujen myötä työn tekeminen on huomattavasti helpompaa, kun saldot täsmäävät ja koko liiketoimintaa voi pyörittää yhden järjestelmän kautta, Toivanen sanoo.

Mönkijä Varikon verkkokauppaan on kehitetty myös erikoisominaisuuksia yrittäjäveljesten toiveiden pohjalta. Sivustolta löytyy mm. sisäinen varaosahaku, jonka kautta asiakas voi etsiä haluamansa tuotteen. Asiakkaiden käyttäjäkokemusta parannettiin lisäämällä tuotekorttien yhteyteen ominaisuus, joka näyttää mihin kaikkiin mönkijämalleihin kyseinen varaosa soveltuu. Tämä helpottaa paitsi tuotteiden hakua, vertailua ja ostamista, parantaa myös verkkokaupan näkyvyyttä hakukoneissa.

Toivasen suunnitelmissa on seuraavaksi ryhtyä hyödyntämään Confirman tarjoamaa verkkokaupan markkinointipalvelua.

– Olemme tehneet tähän asti markkinointia itse, mutta liiketoimintamme on kasvanut sen verran, että siihen ei tahdo enää riittää aikaa. Kun Confirman asiantuntijat huolehtivat puolestamme digimarkkinoinnista, saamme me keskittyä ydinosaamiseemme ja yrityksemme kehittämiseen.  

gradient background

Haluatko kuulla lisää?