
Amarillo Kuopio
Asiakas
Sijainti
Ratkaisu
Toimiala
Kaikki alkoi asiakkaiden toiveesta ruuan kotiinkuljetuksesta Saaristokaupunkiin. Hetkeä myöhemmin Keilankannan S-marketin pihaan kurvasi vuoden 1967 Dodgesta tehty ruokarekka, joka tarjoilee Amarillon meheviä, lähituottajien raaka-aineista valmistettuja, hampurilaisia.
Matka ideasta käytäntöön oli poikkeuksellisen nopea. Kuopion Amarillossa ei oltu aiemmin toteutettu vastaavaa ruokarekkaa, joten niin konsepti, auto kuin laitteet olivat uusia.
– Mietimme, mistä saamme äkkiä lennossa kassajärjestelmän. Kollega tiesi kertoa, että Confirmalta tietenkin, Kuopion Amarillon ravintolapäällikkö Sanna Tikkanen kertoo.
Vuokrattava kassajärjestelmä liikkuvaan myyntiin
Tikkanen on erityisen tyytyväinen yhteistyöhön Confirman kanssa, sillä toiminta on ollut nopeaa ja asiakkaalle helppoa. Confirmalta vuokrattu Jeemly-kassajärjestelmä soveltuu hyvin kausiluontoiseen myyntiin, sillä se ei vaadi sitoutumista pitkiin sopimuksiin.
– Kassa toimitettiin nopeasti suoraan omalle paikalleen ja saimme itse luetella, mitä näkymiä siihen tarvitsemme, Tikkanen kertoo.
– En olisi ikinä uskonut, että kaikki onnistuu näin hyvin näin lyhyellä aikataululla. Pop-up-ravintola on saanut ainoastaan positiivista palautetta niin asiakkailta kuin työntekijöiltä: ruoka on maistunut, kassat toimineet moitteetta ja palvelu on ollut hyvää.
Etsitkö samanlaista ratkaisua liiketoiminnallesi?
Olet tullut oikeaan paikkaan! Kerro meille, mitä tarvitset niin autamme löytämään liiketoimintaasi tukevan kokonaisuuden.
